Painavaa sanaa Stadista! Santeri "Santtu" Kyröhonka sanansa painoinen stadilainen

Välitilinpäätös

Ensi viikolla jatkuu koulu. Eli vuosi on kulunut äkkiä. Lienee siis aika pienen välitilinpäätöksen. Vuosi on kulunut nopeasti. Alan arki on totisesti tullut tutuksi.

Hoidon ja huolenpidon harjoittelujaksoon asti opiskelu oli pelkkää teorian opiskelua. Puoliltapäivin koululle syömään, ja sen jälkeen kirjastoon lukemaan ja tehtäviä tekemään. Illalla sitten koulunpenkillä istumista. Normaalia iltaopiskelijan arkea siis.

Harjoittelun ja näyttöviikon jälkeen rytmi muuttui totisesti. Mukaan kuvioihin tuli keikkailu. Ja keikkaa on totisesti riittänyt. Käytännössä olen elättänyt itseni keikkatyöllä. Opiskelen omaehtoisella työttämyysturvalla, ja marraskuun jälkeen olen saanut KELA:lta yhtenä kuukautena rahaa. Muuten olen rahoittanut elämäni työllä.

Ja tuo keikkailu on ollut erinomaista oppia. Kaikki keikkani on tehty paikkoihin, joissa olen ollut harjoittelemassa. Käytännössä hoidin ja huolenpidon työssäoppimisen jaksoni onkin kestänyt 5 viikon sijaan 7 kuukautta.

Minulla on ollut suunnaton onni, että ohjaajani kaikilla harjoittelujaksoilla ovat olleet pitkän linjan ammattilaisia. Yhteenlaskettu kokemus heillä menee kolminumeroiseksi vuosien määräksi. Monesti miettiessäni itsekseni jotain, on ohjaaja kommentoinut juuri miettimääni asiaa.

Olen saanut myös nauttia loistavista ammatillisista keskusteluista niin ohjaajien kuin keikoilla vanhempien työntekijöiden kanssa. Koskaan en ole kokenut, että tälläisen märkäkorvan kysymystä olisi pidetty tyhmänä.

Työssäoppimisen kautta vastuu keikoilla on kasvanut. Luonnollisesti asiassa on auttanut se, että olen tehnyt keikkaa kahteen paikkaan. Asukkaat ja henkilökunta on siis tullut tutuksi. Myönnän sortuneeni ylpeyden syntiin, kun liki kahden kuukauden taon jälkeen dementia-yksikön asukkaat muistivat minut nimeltä...

Tiukkojakin paikkoja on tullut koettua. Kolme VUT:tia (Vaara- ja uhkatilanneilmoitusta) olen joutunut tekemään. Yksi johti rikosilmoitukseen. Tekijä oli tosin syyntakeeton dementikko, eli se siitä. Asian tiimoilta menen ensi viikolla käden magneettikuvaukseen ja hermoratatutkimukseen. Ei meinaan käsi vielä kahden kuukauden jälkeenkään ole kunnossa.

Tapahtuma johti siihen, että suunnitelmani kesän viettämisestä keikkalaisena ei olisi onnistunut. Onneksi sain kevyemmän kesätyöpaikan päihdeyksikössä.

Vaikka tilanne oli vakava ja peloittava, ei se uniin ole tullut. Sen sijaan uniin tuli tammikuinen elvytystilanne. Kesken ruokailun eräs asukas alkoi aspiroida ja lopuksi jouduin elvyyttämään. Kaksi kertaa sain hengityksen kulkemaan... Kolmatta kertaa ei sitten tullut... Ei edes pelastuslaitoksen saavuttua paikalle.

Muutenkin kuolema on tullut tutuksi. Siihen ei koulu kyllä antanut valmiuksia. Koulussa kyllä kerrottiin, että kuoleman satuttua ollaan omaisten tukena, ja itketäänkin heidän kanssaan. Karu tosiasia on vain se, että aika harvoin sinulla on aikaa keskittyä kuolevaan ja hänen omaisiin. Tammikuisen tapauksen jälkeen vakihenkilökuntaan kuuluva hoiti omaisten kanssa käytännön asioita, ja minä jatkoin muiden asukkaiden ruokailua.

Helsingin kaupunki vaatii kilpailutuksissa muistihäiriöisten laitospaikoissa 0,6 mitoitusta. SUPER ja TEHY suosittelevat 0,8:aa. Käytännössä se tarkoittaa että jos osastolla on joku saattohoidossa (tai tulee äkillinen kuolemantapaus), hänen vierellään ei valvo kukaan henkilökunnasta. Ainoa tapaus jossa minulla on ollut aikaa olla kuolevan vierellä onkin päihdeyksikössä. Vaikka olin illalla ainoa työntekijä pystyin valvomaan kuolevan vierellä ja pitämään häntä kädestä sekä paijaamaan päätä hänen viimeisinä hetkinään.

Dementia-yksiköissä se vaan on luksusta, johon hoitajilla ei ole aikaa...

Nyt syksyllä lähihoitaja-opintonsa aloitteleville suosittelen, että tehkää keikkaa. Harjoittelujaksoilla ei pääse tekemään kaikkea. Itsekin olen oppinut haavahoidon vasta keikoilla ja kesätyössä. Samalla pysyy rutiinit hanskassa ja saa kontakteja, jotka taatusti auttavat kun valmistuttua hakee töitä.

Vaikka alalla on työvoimapula, niin kokemus on aina kokemusta. Ja kokemuksen avulla voi puhua itselleen henkilökohtaista palkanlisää. Ja lähihoitajan palkoissa kaikki lisä on tarpeen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Markku Nieminen

Täytyy nostaa hattua miehelle joka on vaihtanut inssinhommat noihin lähihoitsun hommiin. Itse alkaisin helpommin vaikka "robin hoodiksi" :D

Toimituksen poiminnat