Nuuskapuolue RKP?
Eurooppa-ministeri Astrid Thors jatkaa RKP:n pro nuuska kampanjaa, esittelemällä julkisesti nuuskahankintojaan. Aiemmin tässä kuussa europarlamentaarikko Henrik Lax:han lobbasi nuuskan puolesta. "Olen useaan otteeseen tiedustellut EU:n terveyskomissaarilta, koska aiheeton nuuskakielto poistetaan, Lax kertoi tiedotteessaan".
Vaikka Lax, ja ilmeisesti koko RKP pitää nuuska kieltoa "päättömänä", niin esim. Syöpäjärjestöt ovat asiassa eri mieltä. Ja anteeksi niin rouva ministeri kuin herra europarlamentaarikko, ainakin minä uskon ennemmin syöpäjärjestöjä tässä asiassa kuin teitä.
Vaikka Yhdysvaltalaisia tutkimuksia, joiden mukaan nuuska on jopa varallisempaa kuin savukkeet, ei voida suoraan yhdistää europpalaiseen (eli käytännössä ruotsalaiseen) nuuskaan niiden erilaisen koostumuksen takia, niin kiistatta nuuska ei ole mikään terveystuote.
Muuta syytä RKP:n innolle nuuskan sallimiseksi en keksi kuin laskeneet kannatusluvut. Suosittelen kuitenkin, että RKP miettii vielä linjaansa, sillä seuraava askel on sitten marihuonan laillistamisen vaatiminen. Sitäkin puolustetaan samoilla syillä kuin nuuskaakin...
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Eiköhän tuolla nuuskaintoilulla nimenomaan kalastella ahvenanmaalaisten ääniä tai toteuteta sinne suunnalle heiteltyjä vaalilupauksia.
Itse nuuskasin vuosia eikä minulle tullut mieleenkään ruveta polttamaan marihuanaa. Sen sijaan lopetin tupakan polton. En ole mikään lääkäri, mutta omien kokemusteni pohjalta vertaisin nuuskaa haittavaikutuksiltaan kahviin.
Suurin nuuskan "haittavaikutus" on sen ylläpitämä nikotiiniriippuvuus. Siinä mielessä se vastaa nikotiinikorvaustuotteita, purukumeja, laastareita, inhalaattoreita ja tabletteja.
Vähän ontuu nuuskan ja marihuonan rinnastaminen. Nuuska on laillista Suomessa, ainoastaan sen myynti on laitonta.
Ylähuulen ystävän kohutut terveysriskit on tutkittu muuten jenkkiläisellä nuuskalla, jonka valmistusmenetelmät ja raaka-aineet poikkeavat ruotsalaisesta.
Nuuska on korkeintaan haitallista, ei vaarallista. Ja Ruotsissa keuhkosyövät on lähtenyt laskuun samalla kun porukka on siirtynyt nuuskaan.
Lailliseksi vain, myyväthän sitä Tanskassakin avoimesti joka kioskilla, vaikka EU-lainsäädäntö ei sitä salli.
Kyse on yksittäisistä puoltajista, ei puolueen virallisesta linjasta.
Marihuanan vetäminen mukaan on aika mauton veto, kun kaikki tiedämme, ettei RKP:läiset siihen siirry seuraavaksi. Vai onko sinun käsityksesi mukaan marihuana perinteistä ruotsalaista ja suomenruotsalaista päihdettä?
Se kai on marihuana, ei marihuona. Lailliseksi sekin, niin saataisiin diilerit työttömiksi, kotikasvatus kunniaan, niin jäisi terroristeilta rahat saamatta.
Aika monet vastustavat, ei siinä mitään. Ja totta, sinä mainitsit niistä tutkimustuloksista varsinaisessa kirjoituksessasi.
Otetaan piiskapetäjätkin käyttöön jos nuuskauskin sallitaan?
Toki piiskapetäjälläkin on pitkät perinteet ja tsaari-Venäjän ajalta?
Seppo Lehto Tampere
http://kavkaz.fi terveisin
Santeri Kyröhonka, ei väittely toimi noin. Syötkö sinä oletusarvoisesti samaa ruokaa ja pidät samoja vaatteita kuin Päivi Räsänen ellei toisin todisteta? Et, mikset? Koska ei ole mitään syytä olettaa, että toimisit näin.
Jokainen on syytön kunnes toisin todistetaan. Tämä pätee myös RKP:hen vaikkei puolueen arvot kolahtaisikaan omalle kohdalle.
RKP ei ole ottanut puolueena kantaa asiaan, joten on turha puhua, että RKP ajaa asiaa. Loppu, piste.
Ja kuten esitin, hyvä Santeri Kyröhonka, ei yksittäisten edustajien kanta ole sama asia kuin puolueen kanta. RKP ei siis aja nuuskan laillistamista, osa sen edustajista kylläkin.
Hallituskaan ei ole Thors-kohun jälkeen ottanut kantaa nuuskaan. Hyväksyykö sekin oletusarvoisesti siis hiljaisesti (kuvitteelliset) nuuskan laillistamipyrkimykset? Ovatko kristillisdemokraatit ottaneet kantaa virallista kantaa kohun jälkeen? Jos eivät, niin tarkoittaako se, että kristillisdemokraatit hyväksyvät asian oletusarvoisesti? Tällainen logiikka on kestämätön.
RKP tietenkin personoituu kannattajiensa kautta, mutta a) asiasta ei ole edelleenkään virallista kantaa ja b) RKP ei personoidu kahden esimerkin perusteella.
Kuten sanottu, perustat tuon kantasi kahden rkp:läisen vakaumukseen. Laxin ja Thorsin omat mielipiteet ovat eri asia kuin Puolueen, kuten jo moneen kertaan todettu.
Ei ole myöskään mitään syytä olettaa, että Puolue olisi nuuskan puolesta, kun virallista linjaa ei ole. Onko KD ottanut kantaa nuuska-asiaan Thors-kohun jälkeen? Ei ainakaan tietääkseni. Tarkoittaako se siis, että KD hyväksyy hiljaisesti Laxin ja Thorsin linjan?
Pysyt kannassasi vastoin esitettyjä todisteita.
Kuten jo toteisitkin, uutisointi on eri asia kuin virallinen linja. Eikä edes ihme, että tuollaisesta uutisoidaan, onhan nuuska nimenomaan ruotsinkielisten pahe. Ei asian puinnissa ole sinänsä mitään pahaa.
Aivan kuten RKP:n ei tarvitse ottaa kantaa jokaisen sen jäsenen tekemisiin ja mielipiteisiin.
Itse olen nuuskaa käyttänyt n. 25 vuotta ja täysin riippuvainen sen saannista. Tupakkaan en halua siirtyä haittavaikutusten vuoksi ja lopettamaankaan en pysty. Ainoa nuuskan haittavaikutus on että sitä pitää lähteä noutamaan, kiitos täysin järjenvastaisen nuuskalain vuoksi eri valtiosta, joka taas osaltaan lisää viinan käyttöä ja avioeroja, sekä kasvattaa sukupuolitautien määrää( ruotsilaivojen läträys) ja että "nuuskaverot" menevät suomen valtiolta pois 100 prosenttisesti.
On täysin järjenvastaista Kyröhongan nuuskan ja marihuanan vastakkainasettelu, edes periaatteellisella tasolla. Marihuanassa on kyse huumausaineesta, jonka käyttö/hallussapito ja kaikilta muultakin osin TÄYSIN lainvastainen ja rangaistava aine. Toisin kuin nuuska, joka ei ole missään muodossa LAITON. Sen MYYNTI on ja tässä asiassa RKP:n LAX:n ja tämän ministerin panos on enemmän kuin kunnioitettava lobatessaan nuuskan myynnin vapauttamista Suomen/EU:n alueella.
Jos on saatavilla kaupoista röökin poltolle n.50% haitattomampi vaihtoehto, niin kuinkahan moni harkitsisi siihen siirtymistä.
Tänään kuulin taas radio rock uutisissa, kuinka joku ajaa ruotsinlaivoille täyskieltoa nuuskan myynnissä itse ainakin harkitsen tämän "ajojahdin" seurauksena ryhtyä tuomaan maahan jotain tuotetta josta saan huomattavasti suuremman korvauksen kuin nuuskan salakuljetuksesta. Tämä siksi, etten pysty lopettamaan laastareilla nuuskaamista ja tupakka ei maistu.. heroiini maksaa liikaa ja tämä vaje pitää jollain tavalla peittää. Itsemurhakaan ei ole pois laskuistani. Minulla ei ole rikosrekisterissä minkäänlaista merkintää vielä, mutta tälläiset nuuskanvastaiset lait ajavat vääjäämättä rikkomaan lakia ja jos joudun rikkomaan lakia nuuskan takia, niin on paljon kannattavampaa rikkoa lakia sitten kunnolla ja miljoonahuijauksilla kuin nappikaupalla.
Tämä vuodatus siksi, että jos tupakka on laissa sallittu riippuvuutta aiheuttava nautintoaine suomessa ja nuuska on myös. Niin miksi sitten tupakkaa saa laillisilta myyjiltä ja nuuskaa ei saa? Näin yksinkertaisesta asiasta on kysymys.
Taitaa olla Santeri Kyröhonka, Helsinki, Kristillisdemokraatit olla itse nyt liikkeellä siinä kuuluisalla "äänten kalastelu" meiningillä kun äänet ovat jääneet niin onnettoman pieniksi ja ei syyttä. Annan ilmaisen vinkin. Ajaisit sinäkin jotain positiivista asiaa antaumuksella, niin ei tarvitsisi mustamaalata toisia puolueita ja ihmisiä heidän hyvistä teoistaan.
Ps. ja kannattaa oikeasti lukea faktat ruotsalaisen nuuskan haitoista ja verrata sitä esim. savukkeen haittoihin. mm. Suusyövän lisääntymistä ei ole ruotsalaisille miehille tehdyssä tutkimuksessa pystytty toteennäyttämään saati sitten muita syöpiä. lainaus Santeri Kyröhonka "Kuitenkin nuuskan yhteys suusyöpään on myös Euroopassa todettu. " laitappa tähän nyt julkisesti missä on sellainen tutkimus?
kysymyksiä sinulle Santeri Kyröhonka
ihan mielenkiinnosta tee gallup että moniko teidän puolueesta polttaa? 10% 20%?
entäs tällainen kysymys, kerro mielipiteesi;
Itse nuuskaan ja se ei aiheuta mitään haittaa muille kuin itselleni. Kuitenkin ammatinvalintani takia joudun olemaan passiivisen tupakoitsijan roolissa 3h -5h päivässä työssäni, koska päättäjät eivät uskalla puuttua vankien tupakointiin; siinä sinulle työsarkaa jos tosiaan kantanne on selkeä ja johdonmukainen! Tietääkseni ei ole montaa ammattiryhmää enää jotka joutuvat kärsimään ammatin takia passiivisesta tupakoinnista.
lääkärit kun toteavat alalla olevien ottaneen tietoisen riskin ammatinvalinnassa.
http://www.yleradio1.fi/tiede/tiedeuutiset/id10863.shtml
"Nuuskan muodossa nautittu tupakka on huomattavasti vähemmän haitallista terveydelle kuin tupakan polttaminen, osoittavat Ruotsissa ja Australiassa tehdyt tutkimukset. Keuhkosyöpää ja suun alueen syöpää nuuskaajilla on lähes yhtä vähän kuin tupakoimattomilla. Sen sijaan haimasyöpää nuuskaajilla oli noin kaksi kertaa useammin kuin tupakoimattomilla, joten ongelmatonta syövän kannalta nuuskan käyttö ei ole."
"Ruotsissa Karoliinisessa instituutissa selvitettiin 280 000 ruotsalaisen rakennustyöläisen tupakan käyttöä vuosina 1978-1992. Heidän sairastumistaan eri syöpiin seurattiin vuoteen 2004 asti. Ruotsissa savukkeiden polttaminen on vähentynyt erityisesti miehillä dramaattisesti ja syynä on siirtyminen nuuskan käyttöön.
Suusyövän riski oli tupakoitsijoilla yli kaksinkertainen nuuskan käyttäjiin ja tupakoimattomiin verrattuna. Keuhkosyöpään tupakoitsijat sairastuivat kymmenkertaisesti tupakoimattomiin verrattuna. Nuuskan käyttäjillä keuhkosyövän riski oli hieman alempi kuin kokonaan tupakoimattomilla.
Uutta oli havainto, että haimasyövän riski oli nuuskaajilla kaksinkertainen tupakoimattomiin verrattuna. Tupakoitsijoilla tämä riski on vielä korkeampi ja lähes nelinkertainen tupakoimattomiin verrattuna. Keuhkoahtaumaa eli COPD-tautia ei nuuskan käytöstä myöskään saa. Elämän pituisen tupakanpolton seurauksena se on liki varmaa.
Nuuskan käyttö ei ole kuitenkaan vaaratonta. Se lisää iensairauksia kuten ientulehdusta samoin kuin tupakanpoltti ja vaikuttaa haitallisesti raskauden kulkuun. Nuuskan vaikutus sydänverisuonitauteihin on vielä epäselvää; tutkimukset ovat antaneet ristiriitaisia tuloksia."
Tässä hieman faktaa.. olisiko nyt aika saada takaisin meidän nuuskan vakituisen käytön jo aloittaneille ja taata jatkossakin se terveellisempi vaihtoehto..
Nyt jos nuuskakielto astuu voimaan, niin että meistä tehdään rikollisia. Minä ainakin tulen noutamaan sitä ruotsista niin kauan kun sitä vaan on saatavillaoli se sitten laillista tahi ei.. savukkeilla en terveyttäni ala menettämään!!! Vankilassako?????
Tietääkseni marihuanan myynti ei Suomessa ole koskaan ollut laillista? Nuuskan myynti sitä oli yli 300 vuotta.
Itsekin nuuskaajana olen sitä mieltä, että myynnin laillistamista voisi paremmillakin argumenteilla ajaa.
Mitä äänten kalasteluun tulee, niin RKP on kylläkin ajamassa oikeasti tuhansille ihmisille tärkeän ja epäkohdan korjaamista. Voin kertoa, että omat äänet ei mene RKP:lle tästä eteenkään päin, mutta vielä vähemmän Kokoomusnaisille. Risikot ja kumppanit taitavat olla aika tietämättömiä nuuskan historiasta yleensä Suomessa saati Tornionjokilaaksossa ja Pohjanmaalla. Suosittelen perehtymistä asiaan kaikille, jotka jotakin kantaa tästä aiheesta aikovat esittää.
Oikeusmurha tulossa...
Ensimmäinen kerta elämässäni kun koen tarvetta kirjottaa nettiin keskustelupalstoille asiaa.. Mitä Paskaa tämä nuuskankieltäminen oikein on? Eikö Astrid Thorssilla ole mitään muuta tekemistä kun kiusata puolta suomea nyt kun siellä eduskunnassa on . Mikä siinä nuuskassa niin vaarallista on? Haittaako Thorssia siis enemmän ihmisten ulkonäkö(nuuskaaja) kuin ihmisten hyvin vointi, koska tupakoitsijasta on haittaa myös ulkopuolisille toisinkun nuuskasta. Ite olen nuuskaa käyttänyt vuoden enkä kadu pätkääkään. 10kertaa parempaa ja haitattomampaa kuin tupakka? Ei taida Astrid muusta välittää kuin valtion tuloista..Kyllähän sitä rahaa tulee verojen kautta, kun nuuska kielletään ja kaikki alkavat tupakoimaan. Ei taida ihmisten hyvinvoinnilla olla mitn tekemistä asian kanssa. Mielestäni Tyhmemmän asian puolesta ei voisi eduskunnassa enää asiaansa ajaa kuin hänen. Ministerille potkut! ei häntä missään tarvita jos ei ole oikeaa asiaa mistä puhua, vaan pitää keksimällä niitä juttuja keksiä. Nuuska lailliseksi vaan ja Astridillekaan ei varmaan tekisi pahitteeksi että rauhottuisi vähän. Turha Tuomita sellaista asiaa josta ei tiedä hevon V.....!
http://lehti.samizdat.info/2008/12/09/2816/
Pyytäisin sinulta, Santeri Kyröhonka, perusteluja miksi tupakoinnin, joka on haitallista paitsi itse käyttäjälle, myös hänen ympäristölleen, tulee olla laillista, mutta nuuskan, joka on savukkeita vaarattomampaa kaikille, tulisi olla laitonta?
Minä poltin tupakkaa, lopetin siirtyessäni nuuskaan. Mielestäni on huomattavasti fiksumpaa paitsi itseäni, myös ympäristöäni, kohtaan käyttää nuuskaa. Minä kärsin kaikki terveyshaitat itse, kukaan muu niitä ei joudu kärsimään.
Todella tylsää, kun vertaat nuuskaa ja marihuanaa. Vaikka marihuana olisikin terveellisempää, kuin tupakki ja alkoholi, niin se on paihde, joka sekoittaa ihmisen, jonka seurauksen hän tekee rikoksia tai vaikka väkivaltaa.
"uskon ennemmin syöpäjärjestöjä tässä asiassa kuin teitä." Nuuskan ja syövän välillä ei ole löydetty yhteyttä(fakta), ja monet lääkärit ovat todenneet, että se on vähemmän vaarallista, kuin tupakka (esim. nyt esillä ollut vertaus "Nuuska on, kuin hyppäisi 5kerroksesta ja tupakka 9"). Eli eikö nuuska olisi siis selvästi kansanterveydellisesti edukkaampi kuin tupakka? Ymmärrän hyvin sen, että nuuska halutaan kieltää ettei ihmiset alottaisi nuuskan käyttöä, ja siitä sitten tupakointia.
"toivoisin tupakkaveroon korotusta." Ihan hyvä keino, mutta aiheuttaa vain tupakkarallia, eli sitä tuotaisiin halvalla ulkomailta. Näkisin asian enemmänkin näin, että nuuskan myynti sallittaisiin (ehkäpä korkeammalla verolla, kuin savukkeet tällä hetkellä) ja sitten savukkeiden vero olisi huomattavasti sitä korkeampi, jolloin ihmiset käyttäisivät "mielummin" nuuskaa. Ok, ehkä vähän typerä idea, mutta kumminkin.
Vaikka nuuska sisältää paljon nikotiinia, niin jos oikein olen ymmärtänyt niin siitä saattaa päästä, jopa helpommin eroon. Lähipiirissäni muutamat ihmiset ovat yrittäneet päästä eroon tupakasta - osa menestyksekkäästi, osa vähemmällä menestystä. Muutamat ovat jopa nuuskan avulla, jota en henk.koht. voi ymmärtää. Monet ovat kertoneet, että he ovat jääneet tupakoinnissa kiinni tapaan, tapaan polttaa se yksi savuke tai ostaa se aski kaupasta
"Vaikka marihuana olisikin terveellisempää, kuin tupakki ja alkoholi, niin se on paihde, joka sekoittaa ihmisen, jonka seurauksen hän tekee rikoksia tai vaikka väkivaltaa."
Mikäs tuo ylläoleva juttu on. Kannabis on tosiaan terveellinen päihde verrattuna alkoholiin ja tupakkaan ja sen lisäksi kannabiksesta on hyötyä lääkekäytössä. Kannabis ei sekoita ihmistä kuten alkoholi, huomaan ettet ole edes kokeillut kannabista vaan perustat lausuntosi koulu"valistukseen". Se ei lisää aggressioita kuten alkoholi. Kannabiksessa on yksi huono puoli ja se on se että kun se on laitonta. Sen pitäisi olla dekriminalisoitu jottei joidenkin käyttäjien tarvitsisi olla tekemisissä rikollisten kanssa. Onneksi monet kasvattavat vihreän eliksiirinsä nykyään kotonaan. Kannabis vaan verolle ja luulen että se tapahtuu lähivuosina.
Nuuska on tosiaan terveellisempi vaihtoehto kuin tupakka ja sen pitäisi olla laillista.
Alkoholi ja tupakka pitäisi kieltää, mutta valtaapitävät voivat niiden avulla orjuuttaa sokeata kansaa. Olen yksi niistä harvoista jotka näkevät valheiden lävitse siksi en alkoholiin ja tupakkaan koske.
"Kannabiksen vaaroista on muutenkin lukuisia tutkimuksia, jotka kumoavat väitteitä kannabiksen vaarattomuudesta. "
Voi olla, mutta tällä hetkellä sellaisten tahojen kuten EU, WHO ja YK:n teettämien tutkimusten valossa kannabis on vähemmän haitallinen päihde kuin alkoholi ja tupakka.
"MTFBWY, on yleinen väite, että kannabis ei aiheuta agressiota ihmisissä. Käytännössä olen kyllä joutunut näkemään asian toisen puolen. Jo edesmennyt ystäväni oli humalassa lauhkea lammas, mutta kannabispöllyissä hän sai agressiivisia kohtauksia."
Eli yhden ihmisen käytöksen perusteella teet hypoteesin siitä, että kannabis tekee ihmiset agressiiviseksi?
Itse tunnen noin 30 aktiivisesti kannabista käyttävää ihmistä, enkä ole milloinkaan nähnyt heidän käyttäytyvän agressiivisesti vaikutuksen alaisena.
Humalassa he ovat kyllä olleet agressiivisia.
Kannabis ei ole mikään haitaton tai vaaraton päihde, mutta tässä ajassa, tässä tilanteessa ja tässä maassa kannabiksen laillistaminen olisi kaikkein järkevin ratkaisu, ns. vähiten huono kaikista huonoista vaihtoehdoista.
Tämän hetkinen lainsäädäntö johtaa mm. siihen, että suunnaton määrä rahaa kulkeutuu suoraan rikollisjärjestöille, normaaleita työssäkäyviä ja perheellisiä ihmisiä leimataan rikollisiksi ja heidän arjestaan tehdään hankalaa ja lisäksi edesautetaan ns. porttiteoriaa.
Harvemmin sinua kukaan muu kuin diileri ohjaa vahvempien aineiden pariin.
"No nyt ei kyl oo marijuanaa, kokeileppa tätä, halvalla saat..."
Yksilönvapaus ja valinnanvapaudet kunniaan. Se, että et käytä kannabista ja tuomitset sitten innolla niitä, jotka käyttävät ei tee sinusta parempaa ihmistä, päinvastoin. (Ja tämän suuntasin siis kaikille, en blogin pitäjälle yksistään.)

Kommentoi 33 kommenttia