Painavaa sanaa Stadista! Santeri "Santtu" Kyröhonka sanansa painoinen stadilainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Abortti

Vaiettu totuus

Usko on uskon asia, mutta ei silti pidä uskoa mitä tahansa. Tai ainakin pitää erottaa mikä on oikein ja mikä on väärin. Puolueuskovaiset unohtavat myös usein tämän luetun tai kuullun ymmärtämisen. Uskovainen haluaa uskoa omasta porukastaan vain hyvää ja siksi hän sulkee silmänsä totuuksilta ja ottaa vaiettuja totuuksia kontolleen.

Ruoditaanpa hieman uskovaisten ajattelutapaa, sen jälkeen kun on itse katolilaisen paavin suulla todistettu, että uskovaisuus on muutakin kuin Herran palvomista.

Kansanedustaja Päivi Räsänen: Myöhäiset abortit rinnastuvat lastensurmaan

Kansanedustaja Päivi Räsänen (KD) jätti tänään 27.12.2018 hallitukselle kirjallisen kysymyksen syntymättömien lasten ihmisoikeuksia loukkaavista myöhäisistä aborteista.

Kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsänen jätti tänään, Viattomien lasten päivän aattona, kirjallisen kysymyksen siitä, mitä hallitus aikoo tehdä niiden lasten suojelemiseksi, jotka ovat saavuttaneet elinkelpoisuusrajan ja että ymmärretäänkö hallituksessa, kuinka perustavanlaatuisella tavalla myöhäiset raskaudenkeskeytykset loukkaavat syntymättömien lasten ihmisoikeuksia.

Oikeus aborttiin

Aborttioikeus on asia, joka herättää tunteita. Itse kannatan naisten itsemääräämisoikeutta tämänkin asian suhteen. Eli kannatan nykyistä suomalaista käytäntöä.

Abortteja tehdään länsimaissa itse asiassa todella paljon. Yli neljännes raskauksista päättyy ennenaikaiseen keskeytykseen (WHO:n tilastoista).

Ääripäiden välissä - 5.10. Sannikka & Ukkola debrief

Video on pidempi, mutta leikkasin enimmät tekstistä pois, koska haluan alleviivata kahta viimeistä kappalettani. Politiikkaan ja julkiseen keskusteluun tarvitaan vähemmän toisten demonisointia ja väärinymmärtämistä, eikä se onnistu, ellemme pidä toisiamme lähtökohtaisesti aivan normaaleina ja itsemme kaltaisina ihmisinä.

Ulkoministeri Soinin luottamusfarssi

Opposition lanseeraama epäluottamuslause ulkoministeri Soinille ja siitä seurannut tapahtumaketju eduskunnassa ja sen liepeillä koukuttaa sen verran, että en malta olla siitä kirjoittamatta, vaikka se jo päättyikin luottamuslauseeseen Soinille ja vaikka hallituspuolueetkin näyttävät palanneen päiväjärjestykseen, ainakin päällisin puolin.

Aborttilaki on uudistettava

Viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut yhteiskunnalliseen järjestymiseen vaikuttanut tiedollinen kehitys on nyt johtanut tilanteeseen, missä jo 48  vuotta sitten voimaan astuneen lain raskauden keskeyttämisestä on todettava  vastaavan tarkoitustaan enää  vaillinaisesti.  Voimassa oleva lain muotoilu vaatii raskauden keskeytystä pyytävältä pätevää selitystä raskauden keskeyttämiselle, minkä ohella raskauden keskeytys voidaan suorittaa toimenpiteenä  vasta lähetteen antavan ja erikoislääkärin luvilla. 

Kaikkonen: ”Jonninjoutava nahistelu saa loppua” – Kaiken lisäksi epäuskottava!

Sieltä ne viisauden sanat vihdoin tulivat ja vielä pääministeripuolue Keskustan eduskuntaryhmän pj Antti Kaikkosen suusta. ”Tämä vähän jonninjoutavakin nahistelu saa loppua”, totesi Kaikkonen Iltalehdelle sen jälkeen, kun Keskustan eduskuntaryhmän yli kaksi tuntia kestänyt kokoontuminen oli saatu päätökseen.

Arkadianmäellä toiset naamat, jos edustajien äideillä olisi ollut aborttikortti?

Nyt on pakko livetä ja kirjoittaa työelämän ulkopuolelta. Silläkin uhalla, että turpiin tulee ja rankasti. Lupaan kestää kuin nainen eli tunnetusti kestää kaiken. 

Pyhä yksinkertaisuus. Näin voi todeta Arkadianmäellä istuvasta porukasta. Ainakin mitä tulee sen aborttikeskusteluihin viime viikolla. Kaksisataa tyyppiä päätyi tasan kahteen eri näkemykseen elämän yhdessä vaikeimmista kysymyksistä. Eikä kumpikaan kanta liippase läheltäkään omaani.

Arvopohjallista vai -pohjatonta hallitustyöskentelyä?

Yhdenkään naisen oikeudet eivät heikentyneet ulkoministerin sanomisen myötä. Oikeus aborttiin ei heikentynyt, eikä siitä päätä Suomen ulkoministeri. Eikä siitä edes ollut kysymys välikysymyksessä, vaan jostain ihan muusta. Toki lausunnot ovat miehen, naisia arvostamattoman miehen suusta. Kyse on mielestäni patriarkaalisen uskontokunnan hyödyllisestä idiotismista, uskontokunnasta, jonka sisällä lasten hyväksikäyttö on ihan okei. Kyseessä lienee karskisti sanottuna huomiohuoraaminen eli julkisuutta keinolla, millä hyvänsä. Sitä prosenttipuolue tarvitsee.

Eduskunnan aborttiäänestyksestä synkeä viesti maailmalle

Media on myötäillyt uutisillaan hallituspuolueiden nokitteluteatteria, joka vaikuttaa lähinnä sairaalloiselta vitsiltä eduskunnan eilisen ulkoministeri Soinia koskeneen luottamusäänestyksen tuloksen jälkeen. Ei edes yhtä hallituspuolueen kansanedustajaa löytynyt, jolla olisi ollut selkärankaa osoittaa konkreettisesti Soinin aborttioikeudella leikkimiselle kaapin paikkaa. Ulkoministerin likaiset paperit muuttuivat puhtaiksi? Mikäli lukemattomia tavan suomalaisia on kuunteleminen, vastaus on ehdoton ei ja se koskee koko hallituksessa istuvaa triplettiä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä