Painavaa sanaa Stadista! Santeri "Santtu" Kyröhonka sanansa painoinen stadilainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Tasa-arvo

Tapaus Alma Media – Elämää gender-ideologian ihmemaassa

Tuoreet uutiset kertovat Aamulehden päätoimittajavalinnan johdosta viime heinäkuussa aloitetun poliisin esitutkinnan päättymisestä. Poliisi epäilee työsyrjintää ja asia siirtyy nyt syyteharkintaan. Asianomistajina on kaksi naista, jotka ovat kokeneet tulleensa syrjityiksi sukupuolensa ja perhesuhteidensa perusteella. Ei tämä ole Alma Medialle suinkaan ensimmäinen kerta.

Millaiseen maailmaan syntyy suomalainen poika?

 

 

Perheessämme on viisi lasta, joista neljä on nuoria poikia. On hienoa ja rikastuttavaa saada olla saattamassa heitä tarhaan, esikouluun ja koulun tielle. Yläkoulussa olevalle kolmikolle kelpaa lähinnä kyyti kouluun, suukot ja halit annetaan visusti talvikuukausien pimeydessä auton sisällä. Se kuuluu teiniyteen.

Millaiseen maailmaan sitten lapsemme syntyvät? Nuorten miesten osalta eriarvoiseen. Olen puhunut paljon miesten epätasa-arvosta.

Tasa-arvoa myös mainontaan!

Mielestäni mainonta on silloin tasa-arvoista, jos mainoksen miesoletetut ja naisoletetut henkilöt voi vaihtaa keskenään mainoksen muuttumatta ihmisten silmissä.

Alkiolaisen anarkismin konkurssi kunnissa

Toksinen minäni sai runsaan ravinnon Politiikkaradion 29.1. kissatappelusta, mihin kolme entistä hoitsua osallistui. Tuula Haatainen, Hannakaisa Heikkinen ja Sari Sarkomaa keskustelivat vanhustenhoivan ongelmista. - Alkaapa olla meikäläistäkin jo lähellä!

Keskustelusta jäivät mieleen keskustapuolueen edustaja Hannakaisa Heikkisen huomiot kunnallisesta päätöksenteosta.

Raiskausten uhrien syyllistämisestä

Oulun tapahtumien yhteydessä tapetille on jälleen ryöminyt keskustelu siitä, onko nainen itse osin syyllinen siihen, että hänet raiskataan. Joidenkin mielestä ei ole mitään pahaa sinä, että naisia varoitellaan lähtemästä tuntemattomien miesten matkaan. Tai ylipäätään miesten kämpille. Ainakaan kännissä.

Ilman rahaa eduskuntaan?

Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus. Nykysuomen lempisanat.

 

Kaiken täytyy olla niin tasa-arvoista, että askel askeleelta koko yhteiskuntamme on muuttumassa vähemmistöjen ehdoilla pyöriväksi sopaksi, jossa suvaitsevaisuus on johtava arvo, mutta silti kaikesta loukkaannutaan.

 

Intti ja naiset intissä

Kaksi tasa-arvoasiaa tuli tänään vastaan julkisessa sanassa.

1. Nuori hiihtäjätär Anita Korva ilmoitti, että haluaisi peruuttaa osallistumisensa vapaaehtoiseen maanpuolustukseen.

Hän oli ilmoittautunut vapaaehtoiseksi maanpuolustajaksi ja saanut jo palvelukseenastumismääräyksen. Mutta kun hän nyt on saanut menestystä hiihdon nuorten MM-kisoissa Lahdessa, hän haluaisi peruuttaa koko asian.

Leikkipuistotoiminta takaisin kaikille lapsille

Olin tekemässä kaupunginvaltuustossa päätöstä, joka liittyy kaupungin segregaation ehkäisyohjelmaan, johon myös maksuttoman ruokailun kokeilu kuuluu. Koko valtuusto oli ohjelman takana, sillä esimerkkejä huonosta segregaatiosta löytyy vaikkapa lähinaapuristamme Ruotsista. 

Hyvin mielenkiintoista on, että Hesari julkaisi viisi aluetta, joita ei edes kaupunginvaltuutetuille paljastettu: Mikkola, Havukoski, Hakunila, Länsimäki ja Martinlaakso. Perusteluna oli, että muuten segregaation ehkäisyohjelman alueet leimataan. 

Työelämässä naiset kirjoittavat pöytäkirjat ja miesten pitää jaksaa

Tasa-arvo työelämässä on tunteita herättävä aihe. Eriarvoinen kohtelu nostaa tunteet pintaan. Epätasa-arvoinen kokemus tuntuu pahalta ja vaikuttaa käytökseen, useimmiten hyvin pitkän aikaa.

Mitä on toksinen feminismi?

Kaikkihan me tiedämme, mitä on toksinen maskulismi, se on patriarkaatin luoma ympäristö miehille, missä miehet eivät uskalla ns. "käyttää hametta" vaikka se parantaisi feministien mielestä kaikkien elämää.

Toksisella feminismillä on mielestäni mm. seuraavia tasa-arvon vastaisia piirteitä:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä